Olen poissa tolaltani, ärtymykset, kysymykset joihin ei ole vastausta. Haluisin lähettää viestejä M:lle, mutta M:n ja Rauhan seikkailut näyttävät olevan ohi. Mitä perusteita siihenkään on, tolkuton tykkääminen? Mikä on tällainen energian ja läheisyyden menetys, innostuneina olemme toisiamme tukeneet. M syyllistää ja hylkää. Surettaa. Suututtaa. Helpottaa.
Olen liian köyhä saamaan sosiaalisen luoton. Olen liian rikas saamaan asumistuen. Olen liian väsynyt muuttamaan taas, halvemman vuokran perään. Olen liian kiltti laskuttamaan projektitöistä ja niitä kumminkin haen. Opiskelutavoitteet muuttaisivat kaiken toteutuessaan.
Itku kirvelee ja vie näön. Aurinko ottaa säteellään kiinni. Pakkasessa kimaltaa.
Jääkaapista kaivan lenkkimakkaraa ja leipää. Kuorin appelsiinin. Tunteeni ovat yhtä jauhelihaa, sydämellä suuri kysymysmerkki.
Ihastus ja vihastus. Eikö mikään onnistu!?? Minkätakia toiset sanelevat minulle tilanteeni. Minkätakia jokainen vastuunotto pitää vielä todistaa edelleen? Ja olen neljättä kuukautta kulkenut tätä väliä. Kärsimystä näen kaikkialla. Kärsimystä on edessä.
2 kommenttia:
Edessä näkyy myös valoa, pese kakkulat niin näet kirkkaammin ;)!
Ja entä rinnalla, katsohan; ystäviä!
Niin, eivät joka päivä fyysisesti läsnä mutta henkisesti halukkaita auttamaan.
Otin vinkistä vaarin ja pesin kakkulat; läksin kaupungille taidenäyttelyyn.
Lähetä kommentti